.
   
   
. . .
 

Wedo Suomen Matkatoimisto Oy:n kehityskumppanina

”Wedo Consulting Oy on luotettu kumppanimme, jonka kanssa olemme toteuttaneet useita projekteja vuosina 2002 – 2006.

Wedon asiantuntijoilla on vahva toimialaosaaminen – tietämystä on liikematkustustoimialan eri sidosryhmien prosesseista, käytössä olevista IT-ratkaisuista ja näihin molempiin liittyvistä kehitystarpeista.” kertoo SMT:n Thomas Tiainen (Director of Finance, IT and Support Services).

SMT on käyttänyt Wedoa erilaisten selvitys-, määritys- ja kilpailutusprojektien suunnittelevana ja johtavana resurssina.

”Wedon asiantuntijat ovat hoitaneet projektit niin, että SMT:n omien avainhenkilöiden ajankäyttö on ollut tehokasta. Projektien työseminaarien valmistelu, koordinointi ja dokumentointi ovat olleet Wedon projektipäällikön vastuulla. Wedon asiantuntijoilla on ollut joka ikisessä projekteissa vahva tekemisen ja etenemisen asenne.” Thomas Tiainen jatkaa.

Yhteistyö SMT:n kanssa on toiminut aina hyvin. ”SMT:n ihmisten kanssa saamme joka projektissa nopeasti aikaan yhdessä tekemisen meiningin. Tämän ansiosta projektit etenevät paitsi tehokkaasti niin myös mukavassa hengessä.” kertoo Wedon asiantuntija Toni Pieskä.

Wedo on kerryttänyt toimiala- ja järjestelmäosaamistaan työskentelemällä yhdessä liikematkustustoimialan kaikkien eri sidosryhmien (yritysasiakkaiden, matkatoimistojen, varaus- ja tietojärjestelmätoimittajien, matkapalveluiden tuottajien, maksamisratkaisuiden tarjoajien) kanssa 2002 - 2007.

"Ala on ollut voimakkaassa murroksessa viimeiset viisi vuotta. Tänä aikana olemme löytäneet - ja saaneet olla osaltamme rakentamassa - toimintaa parantavia ratkaisuita alan yritysverkostolle." Toni Pieskä jatkaa.
Tukipalvelujohtaja,
Thomas Tiainen
SMT
 .

Blogissa nyt

 .

Ajankohtaista

20.12.2011
Wedo jatkoi "Anna Hyvän Kiertää"-teemalla tukemalla orpoja Tansaniassa
 .
02.05.2011
Are Oy valmistautui rakennusalan käänteisen ALVin voimaantuloon Wedon asiantuntijoiden kanssa
 .
18.12.2010
Wedo Consulting mukana laajassa valtiohallinnon järjestelmäuudistuksessa
 .